Saarna
Ei tässä kylässä mitenkään erityisen kiihkouskovaisia oltu. Silti se oli joka sunnuntain juttu, saarna mentiin kuulemaan. Kirkko oli mäen päällä ja sitä ympäröi sekametsä. Oli mäntyjä joiden punaiset rungot sointuivat punamulta kirkon seiniin. Oli valkoista koivikkoa, joiden suorat rungot ikuistuivat monien hääparien juhlakuviin. Oli tuuheita kuusia, joiden ympärykset olivat niin leveitä, että ne näyttivät suorastaan yliluonnollisilta. Oli aurinkoinen ja helteinen päivä, mutta kirkonmäellä oli sopivan viileää ja varjoista. Auringon säteet puikkelehtivat puiden oksien välistä. Koko kylä saapui kirkkoon, tultiin autoilla ja mopoilla. Tultiin kävellen ja fillarilla. Kirkon kellot soivat alkavan messun kunniaksi. Kirkontornin laidalta lähti lentoon harakkaparvi ja tikka naputti nokallaan pihlajaa, pyhää puuta.
Valuimme kirkkoon sekalaisena joukkona. Olimme kaikki erilaisia mutta yhtä siitä huolimatta. Kirkossa tuoksui omaltaan, vanhalta ja erilaiselta. Puupenkit olivat lakatut ja liukkaat. Urut alkoivat soittaa akumusiikkia ja hiljennyimme hartaina. Pappi tuli esiin sakastista ja asettautui saarnastuoliin. Hän kohotti kätensä ilmaan ja hiljennyimme vielä enemmän jos se suinkaan oli mahdollista. Papin kuuluva ääni kaikui kirkossa ja hänen ensimmäinen karjaisunsa miltei lennätti kirkon kupolin ilmaan.
- Metsä kirkkoni olla saa!
Hän hiljeni hetkeksi ja katseli meitä.
- Metsä parantaa stressaantuneen. Se parantaa masentuneen. Metsä parantaa sinun sielusi! Hän osoitti etupenkillä istuvaa mummoa, joka alkoi vapisemaan kuin mahtavimman kosketuksesta.
- Menkää metsään niin olette lähellä Jumalaa. Metsässä hän kuulee teidät ja vastaa pyyntöihinne. Oivaltakaa uutta Luojastanne, antakaa hänen koskettaa teitä!
Kirkkoon laskeutui vaikuttava hiljaisuus. Kukaan tuskin uskalsi hengittää.
- Luoja loi luomakunnan. Hän loi metsät ja meidät osaksi luomakuntaa. Me olemme yhtä! Miten me suhtaudumme ympäröivään luontoon, Luojan luomaan luontoon? Pappi kysyi mutta tuskin odotti vastausta.
- Kun Jumala loi hän katsoi luomaansa ja sanoi: tämä on hyvä! Kaikki luotu on arvokasta. Metsät ovat arvokkaita ja sinä olet arvokas sen osana. Kuinka me voimme kohdella Jumalan luomaa niin että Hänen luomansa voisi hyvin? Me kunnioitamme sitä, me suojelemme ja pidämme hyvänä.
- Laulakaamme virsi 581, pappi pyysi ja urut alkoivat soittaa. Kaikki yhdyimme lauluun:
- Kiitos, Jumalamme, kun annoit kauniin maan, annoit jylhät metsät, loit vedet virtaamaan. Kiitos sisukkaasta työstä isien, kiitos isänmaasta ja kohtaloista sen.
- Menkää nyt metsään sillä paimenpojan tavoin; metsä kirkkoni olla saa!
Me istuimme hetken aloillamme ja yllättävä hiljaisuus humisi korvissa. Aloimme valua joukkona kohti ovia, etummainen avasi oven ja meni ulos. Joukko pysähtyi eikä päässyt eteenpäin. Tungettelimme jotta pääsimme ulos katsomaan mikä esti. Aurinko oli jotenkin kirkkaampi ja paahteisempi. Kirkonmäki oli hakattu. Oli otettu kirkon ympäröimä metsä viimeistä kantoa myöten. Näkyi alas kyläkauppaan, näkyi postin toimisto ja koko naapurusto. Pihalla haisi puu niin voimakkaana, että herkempi aivasti. Aurinko paahtoi kuumana otsalle ja hikikarpalot puskivat pintaan. Jostakin kirkon takaa mönki esiin motokone ja tarttui kirkon vieressä olevaan isoon vanhaan pyhään pihlajaan. Se rysähti maahan miltei kirkon portaille ja etummainen jonossa oli jäädä alle. Kone silpoi oksat ja pilkkoi osiin. Motokoneen hytistä laskeutui alas tanakka pieni mies, sätkä huulten välissä savuten. Hän hymyili saatanallisesti.
- Olihan se soma metsä, mutta on soma summa seurakunnan tililläkin tämän jälkeen. Oliko teillä messu?
Kukaan ei osannut vastata, oli kuin kielemme olisi viety pois. Pappi käveli luoksemme ja hymyili auringolle.
- Metsä kirkkoni olla saa, hän sanoi ja katseli meitä. Laumaansa.
- Mikä metsä? Uskalsi eräs kysyä. Pappi katsoi ympärilleen ja hymyili leveämmin, tuntui hipaisevan taskuaan.
- Onhan siellä vielä pappilan luona, hän sanoi ja meni takaisin sisälle.
- Nyt taisi pappismies unohtaa, sanoi pieni tanakka mies, otimme pappilan ennen tätä.
Ilmassa raikui nauru.
......
Tuli mieleen tämä tarina kun naapuri merkkasi pihatien toisen puolen hakattavaksi. Kohta leijuu sekin tie ilmassa, eikä näytä paskaa kummemmalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti