lauantai 26. tammikuuta 2019

Kattona tähtitaivas oli paska leffa mutta mielummin kattona tähtitaivas kuin SAMEA KATTO

Savonsanomat lauantaina 8.12.2018

Ulkovalaistuksesta kirjoittanut Elina Jäntti. 
Haastateltu; Anne Nykänen (mikkelin K-rauta myyjä), Elisa Hillgen (valaistussuunnittelija).


Muutamia pomintoja:

".... viimeistään marraskuussa huomataankin että pimeys imee kaiken valon..."

Olen erimieltä. Valo imee pimeyden. Tämä on selvästi nähtävillä täällä meillä. Menen puoli yhdeksän aikoihin antamaan hevosille yöksi heinää ja katson taivaalle, niin se on samea. Se ei ole enää pimeä se on samea. Oranssi. 
Kuopion suunnalla taivas moilottaa kuin auringonlaskun aikaan, 
Kurkimäen suunnassa se aurinko on kuin nousemassa ja 
Pihkainmäki näyttää kuin oltaisiin elokuvassa "The day the Earth caught fire." 
Se ei ole kaunista. 
Se on rumaa. 
Haluaisin sen lapsuuden tummansinisen taivaan. 


pihkainmäki, rytky, kurkimäki, hiltulanlahti, kaikki talot joissa valot loistaa koko yön...



Vielä 1990-luvun puolivälissä näki Andromedan galaksin paljain silmin. Mutta nykyään, vaikka kuinka hyvin tietää sen sijainnin, sitä ei enää taivaalta löydä

Kari A. Kuure

Kohta saadaan tihrustella että, missä se Otava onkaan.



"...pihavaloja pitää raaskia pitää päällä...turvallisuustekijä...luvattomien kulkijoiden varalta..."

Voi luoja sanon minä. 
Ei todellakaan! 
Vaan hankkikaa niitä liiketunnistin valloja sitten jooko? 
Se että Pihkainmäessäkin ollaan suurinpiirtein metrin välein ja jokainen torppa valaisee tupansa ja pihansa niin voi jumankauta... 
Ei ihme että se taivas on sillä suunnalla kuin maailmanloppu-leffasta. 
Pihkanmäki valaisee varmaan koko yön sen luistinradankin.... Oikeesti. 
Sammuttakaa ne valot jos ette ole ulkona
Kuutamokin valaisee erinomaisesti. 
Luin jotain blogia talonrakennuksesta:
"On tuossa etupihalla nuo katuvalot....."
Silti hommasivat pihavalot. Etupihalle ja takapihalle... Takapihalle ei kuulemma valaise katuvalot. Me viiden kilsan päässä katuvaloista ja näen olla ulkona ihan loistavasti. Näen etupihalla, näen takapihalla, näen oikealla sivupihalla ja vasemmalla sivupihalla. Näen hevostarhoilla. Hyvin valaisee ne viiden kilsankin päässä olevat katuvalot. 



INFO LAATIKKO: VALAISE AINAKIN NÄMÄ

Suuntaa valo jollekin pinnalle tai kohteeseen. ÄLÄ valaise taivasta....

HAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHA, kuolen nauruun.
Kun se Hiltsa, Pihkis, Kurkimäki, ja jokainen talo tällä välillä pistää ulkovalot päälle kun ensimmäinen pimeyden juova saapuu illalla. 
Niin arvaapa infolaatikon kirjoittaja mitä. 
Taivas on valaistu. 
Se näyttää siltä kuin kohdevalot ois suunnattu just sinne. 
Jos et halua valaista taivasta pistät valot kiinni kun et ole ulkona. Niin kuin jo sanoin.




Valosaaste himmentää tähdet ja haittaa terveyttä

Valosaaste on uhka luonnon monimuotoisuudelle. Peräti kaksi kolmannesta maapallon selkärangattomista eläimistä on yöeläimiä. Öinen keinovalaistus häiritsee esimerkiksi suunnistamista ja suojautumista saalistajilta.

– Yöaikainen valoaltistus voi vaikuttaa hormonitoimintaan ja sitä kautta terveyteen. Maailman terveysjärjestö WHO:n alainen syöpäjärjestö on luokitellut yötyön mahdolliseksi karsinogeeniksi eli syövän aiheuttajaksi.

– Sen sijaan ulkovalaistuksen yhteydestä syöpiin tiedetään vähemmän, vaikka yksittäisistä tutkimuksista tällaisia viitteitä on saatukin. 






Valosaaste on joko suoraan tai rakennuksista ja maanpinnasta taivaalle heijastunutta valoa. Erityisesti kaupunkien ja pienienkin taajamien yläpuolella ilmakehä on sameana vesisumusta, jääkiteistä, pakokaasuista ja savuista. Paikallisesti ilmakehään voi joutua monia muita päästöjä ihmisen toimintojen seurauksena.

Luonto itsekin tuottaa monenlaisia aerosoleja, jotka leijuvat ilmakehässä, osa matalammalla ja osa korkeammalla. Taivaalle suuntautunut valo heijastuu näistä aerosolihiukkasista hyvin tehokkaasti. Lopputulos on, ettei taivas ole tumma vaan valaistukseen käytettyjen valolähteiden värinen samea ”katto”.


Ihmisen luontosuhde on vaarassa kadota, kun tähtitaivas edes selkeinä iltoina ei ole näkyvissä. Pidän tähtitaivaan näkemistä vähintäänkin silloin tällöin ihmiskunnan perusoikeutena, josta ei vapaaehtoisesti pitäisi luopua.

Kaupunkien kasvaessa tähtitaivaan näkeminen alkaa olla luksusta, joka ei ole kaikille mahdollista milloinkaan. On tietysti ihmisestä itsestään kiinni, kuinka suurena ongelma hän kokee tähtitaivaan puutteen.

kun yö tulee niin kaikki yhtäaikaa...


Kerran tähtitaivaan pimeässä ympäristössä nähtyään järkytys ja ihastus voi olla samanaikaista. Järkytys sen vuoksi, että ihminen tajuaa, mitä on menettänyt asuessaan kaupungissa ja ihastus tähtitaivaan kauneuden vuoksi. 
ei tarvii edes asua kaupungissa. KUN SE ALKAA OLLA ONGELMA MAALLAKIN!!!! 
JUMANKAUTA IHMISET; ANTAKAA SEN PÄÄNUPIN VALOLAMPUN SYTTYÄ JA PISTÄKÄÄ VALOT KIINNI KUN ETTE OLE ULKONA!!!!

Omakotitaloissa ja rivitaloissa asukkaat voivat vaihtaa ulkovalaistuksensa liiketunnistimien ohjatuiksi. Valaisimet tulisi samassa yhteydessä vaihtaa sellaiseksi, että yläpuolista valoa ei niistä lähde ja eikä suuritehoisia valoheittäjiä aluevalaistuksessa käytetä.

------------------------------------------------------------------------

Näin helppoa se on. 

1. Yö on tulossa. Et enää mene ulos ja taivaalle alkaa yksitellen syttyä tähtiä joita on kiva katsella. 

2. Seuraa tämän gif:in ohjeita. 

siinä valossa on varmaan syystäkin tuo OFF






 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti