En ole itkevää tyyppiä. Itken harvoin, jos ollenkaan. Joskus mietin onko minulla kyynelnestettäkään.
Mutta tänään oli itku lähellä.
Yksi kaikkien aikojen surullisimmista tv-sarjoista, no tv-sarjan episodeista.
McLeodin tyttäret. Clairen kuolema.
Olen katsonut sen monta kertaa ja olen aina yhtä liikuttunut. Koko porukka on järjestämässä juhlia, Alex on miettinyt kuinka kosia ja PUM, elämä päättää heittää häränpyllyä. Epäoikeudenmukainen elämä.
Kyseinen jakso on surullinen mutta minulle se antaa myös jotakin muuta. Päättäväisyyttä. Aion löytää Alex Ryanin kaltaisen miehen. Vähempään en tyydy, enemmän voin vaatia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti