perjantai 1. maaliskuuta 2019

?

SE ei edelleenkään ole mopoja varten. Se moottorikelkkareitti. Kysyin tätä kerran poliisilta, kuinka epävirallinen eroaa virallisesta. 

Ei juuri mitenkään.

Miten on maanomistajien kanssa sovittu. 

Olen tästäkin maininnut joskus jo, varmaan useammankin kerran. 

Aina tapahtuu kun itse ollaan muualla. Emme koskaan ole oikeassa paikassa oikeaan aikaan. 

Olimme hankikannoilla Rääpys Rytkyn lähellä, kun Rääpys Rytky alkoi raikaa mopoista/kelkoista. Onneksi oli kamera mukana luontokuvia varten. Tuli taltioitua vähän ääntäkin. Ei se kameraan yhtä railakkaana kuulu.











Sitten se on äänestä päätellen ilmiselvää, että meille päin menevät. Tai ainakin joku meni. Juostaan minkä heikoilta hankikannoilta kyetään, myöhässä.

Haju ottaa nenään ja siellähän ne on jäljet. Mopon jäljet ja pakoputken puprutuksesta päätellen viritettynä. 


Kuulostelee Minny, että missä mennään?


Siinä on yhä se Hevosia 20- kyltti. Käy kysymässä viisaammilta jos et ymmärrä mitä se tarkoittaa. 

Sitten muuten: sitä on turha edes kysyä että mites tuo mehtätie. Se kulkee vieläkin lähempänä meitä. Ja, siinä on niin julmetun hieno suora, että sällit taas menettää järkensä. 

Pistänpäs tähän pari kuvaa niin näette missä käytössä se mehtätie on. 









Se on meidän hevosten lenkityspaikka talvella ja kesällä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti