keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Kausityöntekijä hautausmaalle



Usein saa kuulla kuinka hautausmaat ovat ensimmäisiä kesätyöpaikkoja nuorille. 

Eipä ollut sekään minulle. 

Voiko ihmisellä olla aina niin harvinaisen paska tuuri, että just sä oot aina, joka kerta, kaikessa se joka ei pääse?

Kerroin kuinka olen etevä käsistäni ja aikaansaava. En pelkää fyysistä työtä, en pelkää liata käsiäni. Minulla pysyy käsissäni lapio, kuokka, pensseli... Ruohonleikkurikaan ei lähde käsistä ja ryteikömpikin paikka saisi raivaussahalla kyytiä.

Painotin, etten ole aiemmin ollut töissä ja olen 23. Antaisitte siis ekan työn ahkeralle tekijälle. 
Painotin, että vaikka ei ole puutarhurin koulutusta niin viherpeukalo löytyy, eikä se ole keskellä kämmentä. 
Painotin, että olen ahkera ja tunnollinen. Reipas ja nopeasti uudetkin asiat oppiva. Olen ehkä ujo ja introvertti. Mutta eipähän haittaa hiljaiset asiakkaat.

Olet hakenut kesätöihin Kuopion ev.lut. seurakuntayhtymän hautausmaille ja kiinteistöille.
Valitettavasti valinta ei tänä vuonna osunut kohdallesi, mutta ensi vuonna tilanne voi muuttua.


Ja, tämä on saamassani tiedotteessa seitsemän kertaa. Onko joku painovirhepaholainen vai enkö olisi muka kerralla uskonut.

No, ensi vuonna uudelleen niin kuin tuossa sanotaan. Toivotaan, että silloin olen ympäristönhoitajan koulutuksen saanut ammattihenkilö. Kumma jos ei silloin saa työtä. 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti