Näytetään tekstit, joissa on tunniste #moottorikelkkareitti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste #moottorikelkkareitti. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. huhtikuuta 2020

On meillä suullisia lupia

Lueskelin kirjaa tv-huoneessa yhden hoidossa olevan laikan pennun kanssa kun seinässä lattian alla oleva kallio antaa ymmärtää, että ulkona menee joku moottoriajoneuvo. 

"Tuliko se isä jo takasin?" Huudan siskolle olohuoneeseen, joka kaitsee toista koiranpentua.

"Ei kai."

Kumea ääni jatkuu.

"Käy vilkasee, siellä menee joku."

Sisko juoksee ja lujaa meneekin. Siellähän ne. Viime kerran neljästä mönkijästä kaksi kappaletta, kelkkareitillä. Ollaan jo siltakin jo nostettu pois, kun ei tuossa lumi määrässä mennä enää kelkalla. Ja, siihen  pieneen lampeen tulee kesällä ankkoja jonka yli silta talvella menee.

Äiti on pysäyttänyt yhden niistä ajelijoista ja kyselee: ollaanko tietoisia että kelkkareitillä ei ajella mönkijällä. Ja, taitaa olla lumimäärä sellainen että tämän vuoden kelkkailut on ohi. 

Ajaja vaan sanoo, että on meillä suullisia lupia. 

Jaah. Ei ole meiltä ainakaan kukaan lupia kysellyt. Onkohan isä taas jaellut omiaan...

Olivat käyneet kääntymässä mäellä, johon pystytettiin viime kertaisten sankareiden jälkeen: kelkkareitti ei mopo/mönkijä- kyltti.

Sitten menneet Karttulan tielle, eli näköjään ovat ihan kortillisia. Tulleet sitten postilaatikon kautta takaisin ja yrittäneet ajella kelkkareitillä. Mitenkähän jos ei oltais oltu paikalla, ja kun se siltakin jo poistettu. Olisko mennyt terijoensalavan taimi? 

Niin kuin jo viime kerralla mainihin. Se on talvella kelkkareitti. Kesällä pihapiiri. On kesäkeittiötä, irrallaan juoksentelevia koiria, pässejä, poneja. 

Täällä suomessa on varmaan joku kirjoittamaton laki. Mennään mistä meinataan. Katellaan mihin tää tie vie, tai tuo polku. No, tossakin joku tie. Ihan vaan uteliaisuutta mikäs tie tuo on...






keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Big Brother valvoo

Laitettiin joululahjaksi saatu riistakamera kaivon tuntumaan, jotta saataisiin nämä jäljet jättänyt elukka kuviin:



Kuviin taltioitui kuitenkin toisenlainen "elukka". Homo Sapiens. Joka ajeli mopolla moottorikelkkareitillä. 



Voimassa olevassa tieliikennelaissa ja asetuksessa moottorikelkkareiteillä on sallittua ajaa vain moottorikelkoilla. Muiden ajoneuvojen käyttö on kiellettyä. Tieliikenneasetuksen moottorikelkkareittiä koskevan liikennemerkin (merkki 426) selosteessa todetaan näin:

Merkillä osoitetaan moottorikelkkailureitti. Muiden ajoneuvojen kuin moottorikelkan kuljettaminen moottorikelkkailureitillä on kielletty. mara.fi


sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Ristiriitaista tietoa netti täynnä...

... mutta minä tiedän miten minä haluan asioiden olevan. Varsinkin omalla maallani. 

Useat lähteet kertovat, että moottorikelkkauralla/reitillä ei saa ajaa kuin moottorikelkoilla. Olkoon ne sitten kevyitä tai raskaampia. 

Joku lähde kertoo, että myös teloilla varustetulla muulla ajoneuvolla saisi töräyttää matkaan. 

Uusi laki on tulossa, joka antaa luvan nokkakolariin pyörän ja kelkan kanssa. 

Ota näistä nyt kaikista selvää kun Suomi on kuin kansanedustaja. Ei osaa selvää sanaa sanoa. 

Pidättäydytään nyt kuitenkin jo siinä opitussa asiassa. Moottorikelkkaura on moottorikelkkoja varten. Ei mopoa. 

Ja, sitten vielä se pikkujuttu mistä on monet kerrat jututettu ja sanottu. Tälläkin kerralla piti mainita. Menet sitten vaikka lentävällä elefantilla niin alenna sitä vauhtia tässä hevosten luona. Varmaan on jo iskostunut kaikkien mieleen kun viitsii vaan omaa napaansa pidemmellä muistaa. 






Sitten hieman positiivisempaan kommenttiin: Joku kävi kelkan kanssa tuossa mäellä kääntymässä. Oli ottamassa valokuvaa rakkaasta kelkastaan kaunista auringonlaskua vasten. (kuvan tyyppi ei ole kyseinen kelkkakuvaaja, kuvituskuva mallina siskoni)







perjantai 1. maaliskuuta 2019

?

SE ei edelleenkään ole mopoja varten. Se moottorikelkkareitti. Kysyin tätä kerran poliisilta, kuinka epävirallinen eroaa virallisesta. 

Ei juuri mitenkään.

Miten on maanomistajien kanssa sovittu. 

Olen tästäkin maininnut joskus jo, varmaan useammankin kerran. 

Aina tapahtuu kun itse ollaan muualla. Emme koskaan ole oikeassa paikassa oikeaan aikaan. 

Olimme hankikannoilla Rääpys Rytkyn lähellä, kun Rääpys Rytky alkoi raikaa mopoista/kelkoista. Onneksi oli kamera mukana luontokuvia varten. Tuli taltioitua vähän ääntäkin. Ei se kameraan yhtä railakkaana kuulu.











Sitten se on äänestä päätellen ilmiselvää, että meille päin menevät. Tai ainakin joku meni. Juostaan minkä heikoilta hankikannoilta kyetään, myöhässä.

Haju ottaa nenään ja siellähän ne on jäljet. Mopon jäljet ja pakoputken puprutuksesta päätellen viritettynä. 


Kuulostelee Minny, että missä mennään?


Siinä on yhä se Hevosia 20- kyltti. Käy kysymässä viisaammilta jos et ymmärrä mitä se tarkoittaa. 

Sitten muuten: sitä on turha edes kysyä että mites tuo mehtätie. Se kulkee vieläkin lähempänä meitä. Ja, siinä on niin julmetun hieno suora, että sällit taas menettää järkensä. 

Pistänpäs tähän pari kuvaa niin näette missä käytössä se mehtätie on. 









Se on meidän hevosten lenkityspaikka talvella ja kesällä.



maanantai 11. helmikuuta 2019

Pylväsalalla ajaminen kielletty?

Näin siellä FinGrillä hurjastellaan.

Pienemmän kelkan jälkiä ja isomman myös. Olikohan isi mukana vahtimassa hurjia stuntteja?



Pylväsalalla  ajaminen on ehdottomasti kielletty...
Entäs tämä sitten ↓


Siinä ei paljon isin tai muun vahtijan mukana olo auta jos tuohon lävähtää ja PUM! Katkeaa koko paska 


Seuraavassa kuvassa sitten näkyy että on jätetty houkutteleva tie rauhaan, mutta sitten meillä kyllä käydään metsissä ja hevostarhoissa...






keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Kelkkasaldo 26.12

Yksi kelkka. Hiljakseen ajoi, mutta tietä pitkin liian pitkälle. Eli pitäisi nopeammin palata reitiltä reitille eikä hurruutella tietä myöten.

lauantai 22. joulukuuta 2018

Kelkkasaldo alkaa

Lupasin Kuopion kaupungin moottorikelkkareitin suunnittelijoille pitää saldoa kelkkailijoista. 

Tänään 22.12.2018 se alkoi.

Yksi kelkka. 

Väärin ajoi. Se erään maanomistajan tekemä silmukka siinä tien varressa ei ole sitä varten, että jostakin tullaan ihan vaan huvikseen ja ajetaan silmukka ja takaisin. Siinä on autotie, tässä on punainen tupa ja perunamaa. En ala kuuntelemaan enkä katsomaan kun kelkkailija huvikseen, ihan vaan huvin ja hauskan vuoksi siitä ajelee tehden ympyröitä. Vaan mennään jonnekin. Pisteestä A pisteeseen B, nautitaan olosta ja tullaan sitten takaisin. Jonkun ajan päästä. Muttei tehdä silmukoita meidän tiellä.



lauantai 17. maaliskuuta 2018

Tule jo kesä!

Voidaanko tehdä niin, että pysytte reitillä? 

Mikä siinä on niin vaikeaa olla kurvaamatta sinne minne ei pidä, ja sitten taas reitille?

Jos koet vaikeaksi pysyä reitillä, niin ihan itsesi vuoksi, muiden vuoksi, puutarhojen vuoksi....

Pistä se kortti hyllylle.

Ota se sieltä käyttöön vasta kun olet varma, että ÄO:si on riittävä sen edellyttämällä tavalla ajamiseen. 

Jooko?

Ei ole kiva odottaa kevättä miettien, mitkähän taimet on rikki. 

Sinäkin, joka nyt 17.3 lauantaina myöhään illalla ennen Kingiä ajoit sen kurvin. Taisin ajaa paskaksi viime syksynä istutetun Tuomen. 

Minä olen useasti sanonut: 

kun yksi omena on mätä, ei mene kauan kun on koko satsi.

Tai

Niin kuin yksi pieni elefantti. 

Mutta eri sanoilla, joita en tähän ala latelemaan, kukin tietää kun peiliin katsoo...

Kun yksi esittelee idioottimaista luonteenpiirrettään, ei mene kauan kun kohta koko konkkaronkka taantuu!




perjantai 9. maaliskuuta 2018

Kelkkailijoita

Huoh. 

Ei tähän paljon voi sanoo. 

Luulisi jo kaikkien tietävä miten ja missä ajetaan.

Todennäköisesti,

mitä enemmän haastan

sitä enemmän ne

haistattelee.

Mut

Ihan sama