perjantai 16. helmikuuta 2018

Perjantain huvit

Tämmöinen kylän juoruakka kun olen niin...

Tänä iltana ei CSI Miamia tarvittu, kun toimintaa oli omasta takaa. 

Pojat oli lähteneet perjantai hulinoille. 

Stadi vs lande- tyylinen kysymys:

Montako kaksilahkeista tarvitaan että saadaan jumiutunut mönkkäri pois moottorikelkkareitiltä?

Kolme. 

No, kaksi ja äänestä päätellen vielä hieman puolikas. 

Mönkijä? Moottorikelkkareitti? Minun matikalla epätäydellinen yhtälö.

Menin katsomaan iltatohinoiksi oliko kelkkoja mennyt, ajattelin naureskellen että saldo nolla kun huomaan, että metsä on aika valaistu. Ei ainakaan autonvalot ihan noin kirkkaat ole. Tuskin se Pihkainmäkikään ihan noin hyvin loistaa, vaikka silmiin käykin. Sitten siellä jo räyhätään kovaan ääneen, "pyörä jumiutu, v ja prkl!!!" 

Pyörät?

Vaikka minä pieni naisihminen olenkin niin olen aika varma, ettei moottorikelkassa ole pyöriä. 

Korjatkaa jos olen väärässä.

Tähän hieman lakia: moottorikelkkareitillä ei saa ajaa kuin moottorikelkalla. 

Huom! Sama pätee mielestäni siihenkin että kyseessä on epävirallinen, maanomistajien suostumuksella tehty ja ylläpidetty reitti. Koska tällä epävirallisellahan reitillä sitä harjoitellaan virallisella ajoa. Sinnekö veisit mönkkärisi, Toni?

Hieman minua toki surettaa että poikien illanvietto katkesi jumiutuneesen moottoriajoneuvoon (#eisittenyhtään) ja ymmärrän kyllä että v*tuttaa pahasti. MUTTA! Onko ne mönkijän irtisaamis- ohjeet pakko huutaa, Roope? 

kolmannen nimeä en valitettavasti saanut kiinni

Meinaan, ei oikein tuo meidän hevonen arvostanut huutoanne. Hän ei mennyt karsinaan ja pirut vaani jokaisessa nurkassa. Meinasi tuo sieltä uloskin tulla, vaikka ovi oli jo kiinni. Jos hän on peloissaan potkinut karsinan seinät hajalle, kenelle vien laskun? 

Niin makaa kuin petaa

Sitä niittää mitä kylvää

Ja, mitä näitä sanontoja nyt onkaan... 

Ai niin vaikka vielä sekin:

Ei se omena kauaksi puusta putoa....

Kaikki lähtee kasvatuksesta.

Hyvät ja huonot uutiset- ohjelmassa yksi panelisti (ei mitään hajua kuka suomijulkimo se oli) sanoi: nykyajan nuorilla ja perunalla on plaah plaah... ainoa ero on se että peruna on kasvatettu.





Hädässä ei huolia luvista(?) Tässä on kokonainen puu(taimi) kaadettu havuja varten.


Älkää naurako vuoden nakki-muussi samsungilleni, mutta aikas komeat jäljet. Onko mönkijöissä yleensä noin leveät pyörät? 







Huom! Sain käyttää nimiä, maailma on Toneja ja Roopeja täynnä. Sehän pysty olemaan Rosvo Roope tai Salmisen Roope. Entä jos se oli Toni Wirtanen. 







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti