maanantai 28. marraskuuta 2016

Siis loistakoon Shanghain valot -Annika Eklund





Onneksi ei ne suurkaupunki Shanghain valot kuitenkaan taida tänne asti loistaa. Taitaa kyseessä kuitenkin olla Pihkainmäki ja yhä vain alati laajentuva Kurkimäki. Eivät osaa ihmiset ainakaan sähkössä säästää. 

Kävin kaviokkaat syöttämässä ja ihailin etupihalla tuikkimaan alkavia tähtiä. Sitten ihastuksissani vien pollelle sapuskaa ja kiroan, kuka mulkku siellä minun mettässä valoshowta pitää?! PRKL! Kunhan saan ruoan ahmatin turpaan ja siskon perääni, lähden juoksemaan sivupihalla olevaan "Tupsumetsään", umpihangessa juosten tuli hyvä persetreenikin tehtyä. Ihan hyvä niin, ollaan piakkoin toivottavasti Suomen Seksikkäin :) Mutta siis se valoshow. Ei ollut ketään tai mitään minun metsässä, tällä kertaa. Mutta... Siellä ne katuvalot raikaa, kun on joku kaljupää käynyt antamassa metsälleen saman hoidon. Siellä näkyy Pihkainmäen koulun valot, Itä-Karttulan laajentuvan asuinalueen pilkahdukset, joku uusi paikka Rääpys-Rytkyn rannalla, melkein minun vuoritontillani. Siellä näkyy uusien kaupunkilaisten maaseutu-unelmaiset ulkovalot, jotka ovat sitä luokkaa että avaruusasema ALFA:kin heidät huomaa. Siellä näkyy Kurkimäen valot, jossa myydään koko ajan lisää Lisää ja LISÄÄ tonttimaata niin maaseutumaisella asuinpaikalla, postikorttimaisemassa ja omassa maaseudun rauhassa... Eivät taida nuo tuommoiset HelppoHeikit itsekään uskoa mitä kaupittelevat. 

Minun kirja, joka on saanut kaksi tyrmäystä kustantajilta on käymässä hyvää vauhtia toteen ja kustantajat pelkäävät julkaista kirjaa, jonka terävälle kielelle ja ihmisen älyvapauden syyttämiselle ei löydy vertaistaan. Vielä minä sen painatan vaikka omassa autotallissa ja sitten teitä kaduttaa kun se onkin seuraava juniorFinlandia palkittu, ja aion minä sen Savonia kirjallisuuspalkinnon saada. 

Pistäkäähän nyt niitä valoja himmeiksi. Vaikka se lamppu ei joka ilta äärimmilleen syttyiskään, niin kyllä se järki siitä huolimatta pelaa. (Jos te sitä pelkäätte.) Vai onko siellä kenties joku stadista maaseudunrauhaan halunnut, lukenut liian myöhään "Kultikutri ja kolme karhua"- satua? Tuskin se karhu nyt kuitenkaan sinne sun lukaaliis haluaa. Metsä on sille parempi paikka kuin sinun discovaloin koristeltu pihapiiri. Eli laita nyt vaan hyvillä mielin valoa vähemmälle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti