keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Postipate... Se taisi kyllä olla Postipirkko

Viime keskiviikkona näytin nyreää naamaa kun huomasin pienen auton kruisailevan pitkin pihatietäni. Olin juuri haravoimassa tietä ja naamani kun ei suostu olemaan näyttämättä tunteita kovin näkyvästi, olin varmasti todella happaman näköinen. En tiennyt mikä auto se oli, kunnes se jäi postilaatikolle ja kolautti sinne ilmaislehdet. Luulin sen olevan joku naapuri joka ei osaa käyttää omaa tietään, mutta olettamukseni olikin väärä. Mikä harmittaa nyt jälkikäteen.

No, vein äsken roskia illan hämäryydessä ja sama pieni auto tuli vastaan. Se hidasti vauhtiaan, ikkuna avautui ja kaaran sisältä kuului herttainen moi. Käsi heilautti tervehdyksen. Koin salamannopean ihastumisen hetken, joka oli yhtä nopeasti ohi kuin se alkoikin. Vastasin tervehdykseen ja nyt postipirkko saa oikaista pihatietäni pitkin ihan vapaasti.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti