maanantai 25. toukokuuta 2015

Pay It Forward



Anna hyvän kiertää!

Kehotan kaikkia katsomaan elokuvan Anna hyvän kiertää. Tai oikeastaan kirjaihmisenä voisin suositella lukemaan kirjan, johon kyseinen elokuva perustuu.

Meidän tulisi ottaa oppia elokuvan sanomasta. Me kaikki opimme jo hyvin nuorena hyvän ja pahan eron ja sen mikä on oikein ja mikä väärin. Mutta siitä huolimatta hyvän toteuttaminen ja avun antaminen koetaan vaikeaksi, jollei sitä yksin pyydetä. Miksi? Suomalaisilla tuntuu olevan elämänohjeenaan se, että asiat pidetään itsellään, omana tietona. Ainakin niin kauan kun kukaan ei puutu, eikä itsekään yritä puuttua.

Siitä huolimatta, että se on vaikeaa, voisimme yrittää panna hyvän kiertämään. Voisit auttaa tai tehdä palveluksen kolmelle henkilölle ja heidän jokaisen tulisi vastaavasti tehdä samoin kolmelle muulle. Muuttuisiko maailma kuitenkaan paremmaksi paikaksi? Ei. Miksi ei voi toivoa, että hyvä sitten oikeasti kiertäisi? Vastauksen voi kukin tulkita kuten haluaa, mutta elokuvan nuori Trevor vastasi täydellisesti: puhalsin jo kaikki kynttiläni.

Julkaistu Curly lehdessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti