Nuorissa on tulevaisuus

Sanotaan että nuorissa on Suomen tulevaisuus. Olen siis osa tätä tulevaisuutta. Tulevaisuuksia eli voisi kai sanoa, että unelmia on yhtä monta kuin on nuoriakin. Ja, kuten lumihiutaleet, unelmat on kaikilla erilaisia. Yksi tähtää kohti palomiehen työtä, toinen lähihoitajaksi ja kolmas omaan yritykseen. Kolmanteen kuulun minäkin, tavallaan. 
     
Minun yritys ei synny kaupungin keskustasta vuokrattuun liiketilaan eikä se synny tabletin ruudullekaan. Omaani varten haluan ostaa maata. Eikö ole hieno ja kunnioitettava asia että suomalainen nuori haluaa ostaa suomalaista maata. (eipähän tarvitse myydä venäläisille) 

Tai siis halusin ostaa, minulle ei myyty. Sanoivat Kuopion ev.lut.srk yhtymästä metsien olevan heille tällä hetkellä sijoitustoimintaa. Jota haluavat hoitaa pitkäjänteisesti ja kestävästi. 

Haluamani kolmen hehtaarin myyminen olisi siis, heidän sanojaan lainaten, sijoitus minun tulevaisuuteeni. Hehän voisivat olla ylpeitä siitä, että sijoittaisivat omastaan 0,075 % minuun, suomalaiseen nuoreen.
            
Kannustaako Suomi nuoria kohti omia unelmia? Kohti kunkin omaa tulevaisuutta. Ehkäpä. Mutta minä en tällä hetkellä koe olevani kannustettu. 

Sijoitustoiminta tarkoittaa heille metsien päätehakkaamista. Jo on käyty merkitsemässä mustatorvisienimetsä ja karpalosuo. En koe olevani kannustettu, koen olevani peloissani. Peloissani siitä että ennen kuin saan maa-alani ostettua puineen päivineen, ovat he suorittaneet siellä ”sijoitustoimintaansa”. 

Ja, minulle maiseman turma tarkoittaa sitä, että tupajumiudun. Haluan muistaa kauniin pihatieni ja sitä reunastavat tuuheat kuuset enkä sitä, että näen naapurin. En rynneltyä maata jossa sammal ei kasva vuosisataan. 

Sanovat myös että metsä kirkkoni olla saa. Missä on kohta metsää minne voisin mennä?

Olisi pitänyt mennä seurakuntavaaleihin, saamaan ääntänsä kuuluviin, mutta Kallaveden seurakunnalla ei tainnut olla ehdokaslistoja. 

"Tämä kuuluu maailmaan" -isä

En tiedä yhtään sellaista ominaisuutta minkä olisin sinulta perinyt... tai odotas → Ehkä kovapäisyyden, kovaäänisyyden ja "omat mielipiteet ovat aina ne oikeat mielipiteet"- asenteen.

Mutta isukki, sanonpas nyt muutaman jutun ↓

Maailmaan ei kuulu..

... se että harvennetaan metsää mikä on jo avara.

... se että se hammastikkukoivikko harvennetaan konevoimin niin että jäljelle jää muutama puu vaurioitunein juurikoin. Tässä ois Suomen TE-palveluille pikku vinkki: pannaan ne työttömät metsään käsivoimin tekemään.

... se että tästä minun ympäriltä viedään kaikki metsä. Ensin pate puutarhuri ja sitten tämä toinen. Kaikki kaatuu ympäriltä. Kaikki. Kohta on au revoir minunkin metsilleni kiitos teidän muiden avohakkuiden. (tuuli voimistuu avohakkuissa ja iskee lujana jäljelle jääneeseen metsään).

... se että minun hevosta ei voi liikuttaa ties kuinka moneen viikkoon koska se pelkää ja stressaa ja on Duracell pupu kun meinaat ratsastaa.

... se että kukaan ei välitä vittuukaan siitä että hevoseni saa mahahaavan stressaamisestaan. Tai lannehalvauksen koska ruokailu ei ole sopiva liikutuksen nollaan prosenttiin nähden.

                                                                  ☢

Siellä se kaatelee menemään iloisesti metsää. Ryskyy niin että melusaaste on varmaan satasen luokkaa.

Äsken tuiskutti märkää paskaa sen verran komiasti että meinattiin laittaa hevosille loimet. Eipä laitettu. Juoksin ja viiletin aitalangan välistä kun hevonen stressaantuneena juoksentelee, potkii ja pärskii.

En itse halua jäädä 165- säkäisen lämppärin alle.

Eli sais luvan lähettää motomiehien seurassa jonkun rodeo- ratsastajan liikuttamaan minun hevosen. 

Au Wink Au Wink: minun vetreä 18-vuotias ponimuori jolla olisi ollut elämää vaikka kuinka jäljellä kuoli tammikuun alussa. Ihan varmasti tämän takia: 
Motomiehen pomo käski ajaa 24/7 ja reitti kulkee kirjaimellisesti sentin päästä hevosen tarhasta. Motokone kulkee aina 45 minuutin välein, aamu 7- ilta 23.00 välillä. 
Sanottiin ukolle että työt loppu nyt: "kuka maksaa palkan" oli ainoa huoli.

Tuo oli 5.joulukuuta, sen jälkeen en ole kirjoittanut tapahtumasta, mutta puita ajettiin vielä pitkälti. Samoin sitten niiden hakeminen tienvarresta. Poni koko ajan stressin alla. Sitten tuli löysä lanta, ei ollut vetinen ja meni ohi. En ollut huolissani. Sitten tuli kuolema.

Kenen vika, kysynpähän vaan.