... nyt vasta joku visapää älynnyt olla "älykäs"
Puut pois 30 metrin leveydeltä, radan varresta.
Taas yks keino saada lisää tavaraa kasvaviin puunkaato hankkeisiin.
Koska on näköjään takaraivon puolellakin älytty: ei se puu varmaan tulekaan riittämään. Parasta ottaa varman päälle ja kaataa kaikki. Eiks vaan!?
Kohta tulee sääntö, että otetaan myös kaikkien vähänkin enemmässä käytössä olevien teitten varret 30 metrin leveydeltä paljaaks.
Ettei vaan kaadu se puu niskaan just sillon kun mä siinä ajan, ja ettei vaan oo sitä mehtää missä hirvi viihtyy.
Kohta pitää kaikkien agorafobiasta kärsivien jäädä yleisen hyvän vuoksi lukkojen taakse kotiinsa. Kun suomessa ei heilu kuin heinänkorsi ja nekin varmaan tulevaisuudessa otetaan raivaussahalla... vaaransa varmaan siinäkin. Lentää vielä heinätuppo tuulilasiin.
maanantai 27. helmikuuta 2017
"Suurhankkeet eivät saa vaarantaa luontoa"
Savonsanomat mielipide
Silmään pistävä ja korvaan särähtävä juttu asia:
”Miksi ei makseta lähiasukkaille niin suurta korvausta, että he saavat ostettua vastaavan asunnon toisaalta?”
Silmään pistävä ja korvaan särähtävä juttu asia:
”Miksi ei makseta lähiasukkaille niin suurta korvausta, että he saavat ostettua vastaavan asunnon toisaalta?”
Muahhaahhahhahhahahahahahhahahahaaahahahha!
Ooks sä vajakki vai? Siis se kuka ikinä tuon lauseen keksi?
Siis taitaa olla ymmärrys ja äly anemian puolella, koska HALLOOTA vaan...
... joku on voinut asua siinä paikalla vaikka parikymmentä vuotta. Itse vaikka rakentaa huushollinsa, luoda siihen unelmiensa elämän, kokea iloja ja suruja ja luoda paikkaan tunnesiteen.
Paljonko meinaat maksaa ihmiselle, että hän hilaa perseensä helvettiin paikasta, josta on muodostunut tärkeä?
Paljonko meinaat maksaa siitä että ihminen nielee omat oikeutensa omaan rakkaaseen paikkaan vaan sun paskan takia?
Mä sanon kaikkien niiden ihmisten puolesta, jotka on joskus joutunut luopumaan muistoistaan ja rakkaasta paikasta tyyliin: Ota kimpsut ja kampsut, pura mökki ja rakenna se toisaalle mutta tähän tulee yleinentarve.
Vie se paskas muualle.
Noin!
Ja tunge kans syvälle.
Paljonko maksoitte heille?
V*ttumaista, v*ttumaista.
perjantai 24. helmikuuta 2017
keskiviikko 15. helmikuuta 2017
"Ranta ei ole verrattavissa puroon tai lähteeseen" -Greenpeace Suomi- sivulle tullut kommentti eräältä naisihmiseltä
"Ranta ei ole verrattavissa puroon eikä lähteeseen. Kaksi viimeksimainittua ovat lailla suojeltuja (metsälaki, luonnonsuojelulaki)" -GreenPeace Suomi
Ovat lailla suojeltuja!
Mikähän laki näitä valvoo, että laissa pysytään?
Ei mikään!
Metsänhoitoyhdistykseen valitaan henkilö joka veti sileeksi kosteikkometsän. Hakkasi lähdemetsän yhtä persaukiseksi kuin mitä oma tilipussi on. Yhtäkään suojapuuta ei jäänyt. Mitään ei jätetty pystyyn.
Joku julkinen taho katsastaa metsän arvoa, jossa on lähde. Lähteestä juodaan kenties vettä ja mitataan kuinkas paljon sen vieressä olevasta kuusitukista saisi. . .
Käyppäs lukemassa nämä blogitekstit jos et ole lähdemetsän kohtalosta tietoinen tai se on unohtunut:
Mikäs laki tätä lähdettä suojeli? Varmaan se laki joka määrää sellutehtaita rakennettavaksi sinne tänne, mökkejä pakkolunastettavaksi ydinvoimalan alta ja se laki joka ajelee Suomineitoa kaljuksi. Eikä tähän kaljuuntumiseen valitettavasti Priorin Extrat auta.
tiistai 14. helmikuuta 2017
Ei sovi kustannusohjelmaamme
Aha, siis päättääkö kustannustoimittajat kustantamoilleen jonkin tietynlaisen ohjelman. Tämän ohjelman mukaan mennään vuosi 2017, tuollaisella ohjelmalla 2018 ja lopuksi käykin niin kuin teeveessä: ohjelmat ovat uusintoja toisistaan.
Tarjoamasi tekstin tulee olla samaa sekundäärihömppää kuin kaikki edelliset.
Kantaaottava, savolaisen kiero, suorasanaisen rehti (liiaksikin asti, myönnän) ja faktaa sekä fiktiota sekoittava mielestäni nuortenromaani kategoriaan sopiva käsikirjoitus ei kelpaa.
Miksikö?
Älkää vaan sanoko että tarina olisi huono. Ei sinnepäinkään!
Kirjoitusvirheitä saatta olla, mutta luepa jotakin kirjaa niin saatat huomata puuttuvia tai vääriä kirjaimia. Virheitä sattuu kaikille.
Sivuja on kirjaksi painettuna 150, mikä on mielestäni oikein hyvä, kepeä sivumäärä. Tämän kirjan lukee päivässä. (se menisi päivässä 500- sivuisena eepoksenakin)
Syy jonka minä saan päähäni on se, että olen tuntematon nobody. Kustantamot tuntuvat julkaisevan edes jollakin tapaa esillä olleiden käsikirjoituksia. Onko novellikokoelmaa? Omakustanne sepustus? Entisiä kirjoja jo kymmenkunta? Muuten vaan pärstä siinä kunnossa että ollaan lehdessä? Hyvä, pannaanpa kirja julkaisulistalle.
Ja toinen syy. Emme julkaise tätä kirjaa, koska mitä se tekisikään meidän maineelle?
Myönnän, että ehkä annan palaa liian kovalla tykityksellä mutta rehellisyys maan perii ja mitä näitä viisaita sananlaskuja aiheesta onkaan?
Kuudes Asteroidi (käsikirjoitukseni) tulee joku päivä aivan varmasti olemaan listaykkönen, Savonia palkittu, Finlandia- ehdokas ja Universal Studio kilpailee muiden leffantekijöiden kanssa sen elokuvaoikeuksista.
Jos ei ala tykki laulaa ensivuoteen mennessä niin tykitän itse Kuudennen Asteroidin Wattpadiin koska nousihan tämäkin pimu julkaistuksi kirjailijaksi sitä kautta. (kyse on taas Brittiläisestä joka on melkein sama asia kuin Amerikkalainen, mutta joskus Suomenkin on tartuttava onkeen. Ei se kala pärjää madotta kovin kauaa) Tai ehkäpä täydellisyyttä hipovalla englannilla kirjoitankin koko höskän enkuksi ja saan paljon tuntuvamman kirjailijan palkan, enkä varmasti maksa sentinkään veroa Suomeen!
Tarjoamasi tekstin tulee olla samaa sekundäärihömppää kuin kaikki edelliset.
Kantaaottava, savolaisen kiero, suorasanaisen rehti (liiaksikin asti, myönnän) ja faktaa sekä fiktiota sekoittava mielestäni nuortenromaani kategoriaan sopiva käsikirjoitus ei kelpaa.
Miksikö?
Älkää vaan sanoko että tarina olisi huono. Ei sinnepäinkään!
Kirjoitusvirheitä saatta olla, mutta luepa jotakin kirjaa niin saatat huomata puuttuvia tai vääriä kirjaimia. Virheitä sattuu kaikille.
Sivuja on kirjaksi painettuna 150, mikä on mielestäni oikein hyvä, kepeä sivumäärä. Tämän kirjan lukee päivässä. (se menisi päivässä 500- sivuisena eepoksenakin)
Syy jonka minä saan päähäni on se, että olen tuntematon nobody. Kustantamot tuntuvat julkaisevan edes jollakin tapaa esillä olleiden käsikirjoituksia. Onko novellikokoelmaa? Omakustanne sepustus? Entisiä kirjoja jo kymmenkunta? Muuten vaan pärstä siinä kunnossa että ollaan lehdessä? Hyvä, pannaanpa kirja julkaisulistalle.
Ja toinen syy. Emme julkaise tätä kirjaa, koska mitä se tekisikään meidän maineelle?
Myönnän, että ehkä annan palaa liian kovalla tykityksellä mutta rehellisyys maan perii ja mitä näitä viisaita sananlaskuja aiheesta onkaan?
Kuudes Asteroidi (käsikirjoitukseni) tulee joku päivä aivan varmasti olemaan listaykkönen, Savonia palkittu, Finlandia- ehdokas ja Universal Studio kilpailee muiden leffantekijöiden kanssa sen elokuvaoikeuksista.
Jos ei ala tykki laulaa ensivuoteen mennessä niin tykitän itse Kuudennen Asteroidin Wattpadiin koska nousihan tämäkin pimu julkaistuksi kirjailijaksi sitä kautta. (kyse on taas Brittiläisestä joka on melkein sama asia kuin Amerikkalainen, mutta joskus Suomenkin on tartuttava onkeen. Ei se kala pärjää madotta kovin kauaa) Tai ehkäpä täydellisyyttä hipovalla englannilla kirjoitankin koko höskän enkuksi ja saan paljon tuntuvamman kirjailijan palkan, enkä varmasti maksa sentinkään veroa Suomeen!
sunnuntai 12. helmikuuta 2017
Soihdut sammuu, kaikki väki nukkuu...
... paitsi tuo yks koirien ulkoilluttaja, joka luulee että ainoat kilonkaristus lenkkipolut löytyy täältä meiltä päin, joka on muuten meitä lukuunottamatta lähes asunnotonta seutua, ja täten rauhoitettu stressittömäksi ympäristöksi meidän Guinnesin World Records kirjaan pääsevälle puskamörköilijä hevosellemme.
*olen lukenut Dorian Gray:ta jonka vuoksi lauseet ovat pitkiä*
Yritin tänään tehdä vaikutuksen siskooni ja hoitaa heposemme iltapuuhat ihan itse. Menen tarhaan ja avaan portin. Huomaan jo tässä vaiheessa että heppa on levoton ja varuillaan. Kuulostelee korvat pystyssä, sieraimet levinneenä ja katselee syrjäsilmällä minuun, pitäen kuitenkin herkeämättä silmällä tietä siellä Iiroossa. Puhun rauhoittavasti hevoselle ja jäämme yhdessä kuulostelemaan. Minä en kuule mitään (suvussa on huonokuuloisuutta) enkä liiemmin haistakaan. Heppa laittaa päänsä suojaa hakien olkapäälleni ja katsoo sitten nopeasti taas, ettei mörkö vaan karkaa päälle. Ajattelen, että on joku iltakelkkailija mennyt vaikkei pakokaasu haisekaan ja lähden viemään hevosta karsinan tuntumaan, hoitopaikalle. Hän seuraa kuuliaisesti mutta kun hänen pitäisi asettua nätisti hoidettavaksi, perse sinne mihin lie mörkön päin, hevonen friikkaa. Ei suostu, ei sitten millään. Kääntyilee ja vilkuilee taakseen, "En suostu kääntämään selkääni aistimalleni vaaralle!" Hevosen silmät ja eleet huutavat. Minun oli pakko sanoa siskolleni, että hoitaa hevosensa ja sitten mennään katsomaan mikä siellä oikein on. Tämä käyttäytyminen ei millään muotoa ole luulosairautta vaan siellä on nyt oikeasti mennyt joku hevosta säikäyttävä juttu. Kelkka, susi, ihminen rakkineen??? Paljon mahdollista.
Heppa ei suostu menemään karsinaan itsenäisesti vaan sisko taluttaa hänet sinne tiukalla otteella ja laittaa oven perässään kiinni. Hevonen kurkottaa heinätuppo suussa pitkälle karsinan ovesta ja pärisee.
- Me mennään, ei hätää. Sisko rauhoittelee. Valot sammuu ja me menemme ilmoittamaan välikohtauksesta äidille ja lähdemme tutkimusretkelle.
Ensin jälkiä katsoessamme ajattelemme että heppa on taas omiaan säikkynyt. Sitten näemme ne, suuret jäljet kuin sudella konsanaan. Varmaan Fannyn kavion kokoiset (shettis).
- Jaahas, taitaa naapurin tytär olla taas kotosalla. Yleensä juuri silloin kuin tämä nainen on kotona koirat eksyvät meidän rauhaiselle alueellemme.
- Viititäänkö?
- Ei kai, nyt näin myöhään?
- No kävihän tuo muijakin niin että hevonen on saada slaagin.
- Niinpä, eiköhän mennä..
- Ja seisoskella hetki koirien edessä!
- Näin tehdään!
*keskusteluamme kun jahkailemme mennäkö vai ei, katsomaan onko koiran jäljet vieneet minne*
Ja juuri sinnehän ne vie! Hah, luuli pääsevänsä kuin koira veräjästä vaan loukkoon jäi.
Kiitos iltamyöhäisestä visiitistä.
Toscan pitäisi tehdä vaikutus naapurin mieheen joka sai melkein sydänkohtauksen talvella Toscan säikähtäessä hänen hiihtoretkeään. Meidän Tosca kun säikkyy herkästi mitä vain. Lattianpesusankoa, muovipussia autonikkunassa, isän silitysyrityksiä, siilinpoikasta tienvarressa... list goes on and on and on....
Ne koirat on vielä äänekkäimmästä päästä
Keski-iän ylittänyt, vieläkin samaa kriisiä poteva naisihminen ei voi ymmärtää muuta kuin jokamiehenoikeutensa...
*olen lukenut Dorian Gray:ta jonka vuoksi lauseet ovat pitkiä*
Yritin tänään tehdä vaikutuksen siskooni ja hoitaa heposemme iltapuuhat ihan itse. Menen tarhaan ja avaan portin. Huomaan jo tässä vaiheessa että heppa on levoton ja varuillaan. Kuulostelee korvat pystyssä, sieraimet levinneenä ja katselee syrjäsilmällä minuun, pitäen kuitenkin herkeämättä silmällä tietä siellä Iiroossa. Puhun rauhoittavasti hevoselle ja jäämme yhdessä kuulostelemaan. Minä en kuule mitään (suvussa on huonokuuloisuutta) enkä liiemmin haistakaan. Heppa laittaa päänsä suojaa hakien olkapäälleni ja katsoo sitten nopeasti taas, ettei mörkö vaan karkaa päälle. Ajattelen, että on joku iltakelkkailija mennyt vaikkei pakokaasu haisekaan ja lähden viemään hevosta karsinan tuntumaan, hoitopaikalle. Hän seuraa kuuliaisesti mutta kun hänen pitäisi asettua nätisti hoidettavaksi, perse sinne mihin lie mörkön päin, hevonen friikkaa. Ei suostu, ei sitten millään. Kääntyilee ja vilkuilee taakseen, "En suostu kääntämään selkääni aistimalleni vaaralle!" Hevosen silmät ja eleet huutavat. Minun oli pakko sanoa siskolleni, että hoitaa hevosensa ja sitten mennään katsomaan mikä siellä oikein on. Tämä käyttäytyminen ei millään muotoa ole luulosairautta vaan siellä on nyt oikeasti mennyt joku hevosta säikäyttävä juttu. Kelkka, susi, ihminen rakkineen??? Paljon mahdollista.
Heppa ei suostu menemään karsinaan itsenäisesti vaan sisko taluttaa hänet sinne tiukalla otteella ja laittaa oven perässään kiinni. Hevonen kurkottaa heinätuppo suussa pitkälle karsinan ovesta ja pärisee.
- Me mennään, ei hätää. Sisko rauhoittelee. Valot sammuu ja me menemme ilmoittamaan välikohtauksesta äidille ja lähdemme tutkimusretkelle.
Ensin jälkiä katsoessamme ajattelemme että heppa on taas omiaan säikkynyt. Sitten näemme ne, suuret jäljet kuin sudella konsanaan. Varmaan Fannyn kavion kokoiset (shettis).
- Jaahas, taitaa naapurin tytär olla taas kotosalla. Yleensä juuri silloin kuin tämä nainen on kotona koirat eksyvät meidän rauhaiselle alueellemme.
- Viititäänkö?
- Ei kai, nyt näin myöhään?
- No kävihän tuo muijakin niin että hevonen on saada slaagin.
- Niinpä, eiköhän mennä..
- Ja seisoskella hetki koirien edessä!
- Näin tehdään!
*keskusteluamme kun jahkailemme mennäkö vai ei, katsomaan onko koiran jäljet vieneet minne*
Ja juuri sinnehän ne vie! Hah, luuli pääsevänsä kuin koira veräjästä vaan loukkoon jäi.
Kiitos iltamyöhäisestä visiitistä.
Toscan pitäisi tehdä vaikutus naapurin mieheen joka sai melkein sydänkohtauksen talvella Toscan säikähtäessä hänen hiihtoretkeään. Meidän Tosca kun säikkyy herkästi mitä vain. Lattianpesusankoa, muovipussia autonikkunassa, isän silitysyrityksiä, siilinpoikasta tienvarressa... list goes on and on and on....
Ne koirat on vielä äänekkäimmästä päästä
Keski-iän ylittänyt, vieläkin samaa kriisiä poteva naisihminen ei voi ymmärtää muuta kuin jokamiehenoikeutensa...
torstai 9. helmikuuta 2017
How is your vision?
Näkö ja näkeminen ovat mielenkiintoisia asioita.
Koska me jokainen nähdään erilailla. Sinun vihreäsi on erilainen kuin minun, lumihiutale voi olla sinulle vain lunta. Minun mielestäni se on taidetta. Ja näin päin pois.
Minun näössäni taitaa olla hieman vikaa. (ei siis ulkonäössä, tämä on Unescon maailmanperintökohteen luokkaa :)
Luulen että minun näköni on kuitenkin parempi kuin sinun. Kaikesta huolimatta. Et varmaan huomaa hangella kipittävää hämähäkkiä, minä jään ottamaan siitä valokuvan. Et varmasti kiinnitä huomiota, bussissa istuessasi, kuusenoksalla säkättävään oravaan. Minä huomaan hänen kantavan käpyä. Sinä olet kiinni älypuhelimesi ruudussa, minä näen valveunia.
Mutta kaikesta supernatural-näöstä huolimatta, on minun näössäni myös vikaa. Niin kuin jo mainitsin.
Minun maisema näyttää kutakuinkin tältä:
Koska me jokainen nähdään erilailla. Sinun vihreäsi on erilainen kuin minun, lumihiutale voi olla sinulle vain lunta. Minun mielestäni se on taidetta. Ja näin päin pois.
Minun näössäni taitaa olla hieman vikaa. (ei siis ulkonäössä, tämä on Unescon maailmanperintökohteen luokkaa :)
Luulen että minun näköni on kuitenkin parempi kuin sinun. Kaikesta huolimatta. Et varmaan huomaa hangella kipittävää hämähäkkiä, minä jään ottamaan siitä valokuvan. Et varmasti kiinnitä huomiota, bussissa istuessasi, kuusenoksalla säkättävään oravaan. Minä huomaan hänen kantavan käpyä. Sinä olet kiinni älypuhelimesi ruudussa, minä näen valveunia.
Mutta kaikesta supernatural-näöstä huolimatta, on minun näössäni myös vikaa. Niin kuin jo mainitsin.
Minun maisema näyttää kutakuinkin tältä:
Lähikuvaa vielä:
Minun näkökyky koostuu miljoonista, ellei biljoonista pisteistä. Yleensä tummansävyisistä. Mustista, harmaista ja ruskeista. Joskus seassa on keltaista ja punaista. Mutta kuva ei siis ole yhtä tasaista kuvaa, ei ole niin sanotusti "smooth". Vaan liikkuvaa pistesekamelskaa. Niin, ne pisteet siis väräjävät kuin telkkarin lumisaderuutu. (lempiohjelmani). Pisteistä koostuva maisema on sitä selvemmin pisteistä koostuva mitä pimeämpää on.
Pimeällä pisteet oikein hyökkäävät sarveiskalvolle.
Joten, how is your vision?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)