Nuorissa on tulevaisuus

Sanotaan että nuorissa on Suomen tulevaisuus. Olen siis osa tätä tulevaisuutta. Tulevaisuuksia eli voisi kai sanoa, että unelmia on yhtä monta kuin on nuoriakin. Ja, kuten lumihiutaleet, unelmat on kaikilla erilaisia. Yksi tähtää kohti palomiehen työtä, toinen lähihoitajaksi ja kolmas omaan yritykseen. Kolmanteen kuulun minäkin, tavallaan. 
     
Minun yritys ei synny kaupungin keskustasta vuokrattuun liiketilaan eikä se synny tabletin ruudullekaan. Omaani varten haluan ostaa maata. Eikö ole hieno ja kunnioitettava asia että suomalainen nuori haluaa ostaa suomalaista maata. (eipähän tarvitse myydä venäläisille) 

Tai siis halusin ostaa, minulle ei myyty. Sanoivat Kuopion ev.lut.srk yhtymästä metsien olevan heille tällä hetkellä sijoitustoimintaa. Jota haluavat hoitaa pitkäjänteisesti ja kestävästi. 

Haluamani kolmen hehtaarin myyminen olisi siis, heidän sanojaan lainaten, sijoitus minun tulevaisuuteeni. Hehän voisivat olla ylpeitä siitä, että sijoittaisivat omastaan 0,075 % minuun, suomalaiseen nuoreen.
            
Kannustaako Suomi nuoria kohti omia unelmia? Kohti kunkin omaa tulevaisuutta. Ehkäpä. Mutta minä en tällä hetkellä koe olevani kannustettu. 

Sijoitustoiminta tarkoittaa heille metsien päätehakkaamista. Jo on käyty merkitsemässä mustatorvisienimetsä ja karpalosuo. En koe olevani kannustettu, koen olevani peloissani. Peloissani siitä että ennen kuin saan maa-alani ostettua puineen päivineen, ovat he suorittaneet siellä ”sijoitustoimintaansa”. 

Ja, minulle maiseman turma tarkoittaa sitä, että tupajumiudun. Haluan muistaa kauniin pihatieni ja sitä reunastavat tuuheat kuuset enkä sitä, että näen naapurin. En rynneltyä maata jossa sammal ei kasva vuosisataan. 

Sanovat myös että metsä kirkkoni olla saa. Missä on kohta metsää minne voisin mennä?

Olisi pitänyt mennä seurakuntavaaleihin, saamaan ääntänsä kuuluviin, mutta Kallaveden seurakunnalla ei tainnut olla ehdokaslistoja.